Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Kallioiden kätköissä (Kirnukangas)

Kallion ja lohkareikon katveessa, puron solistessa kivien välissä laskeudutaan Kirnuhuokoon. Paikka on kuin oma maailmansa, valoisat kalliomänniköt Hauklammenvuorella ovat jääneet taa ja on siirrytty varjoisaan kivipesään. Voi hyvin uskoa, kun pontikkaa kerrotaan paikalla aikaisemmin keitetyn, onhan Kirnuhuoko hyvin maailmalta piilossa.

Kallion seinämä lohkeilee hiljalleen. Sitä edistää kallionkoloihin valuva ja jäätyessään laajeneva vesi. Ajan saatossa myös kallion juurelle pidetyt nuotiot ovat paikoin edistäneet seinän rapautumista. Kansallispuistossa tulen saa tehdä vain merkityillä tulentekopaikoilla. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen on aina oltava maanomistajan lupa.

Kerrotaan, että Kirnuhuo’ossa on poltettu pontikkaa. Nämä tarinat ovat varsin moderneja kertomuksia. Repoveteen liittyy myös vanhempaa tarinaperinnettä, kuten Karhuniemessä sijaitseva Repovuori, jonka kohdalle järven pohjaan on tarinoiden mukaan upotettu aarteita. Tarinan mukaan aarteen voi saada omakseen, jos ajaa paikalle yksiöisellä varsalla yksiöistä jäätä pitkin yksiöinen lapsi mukanaan.

Alueen muut kohteet: Nouse puiston korkeimmalle vuorelle, Nuotion kajoa erämaassa

Laajenna kartta