Kapua kallioiden laelle ja astu metsän siimekseen. Luonto paljastaa salaisuuksiaan!
Nouse puiston korkeimmalle vuorelle (Kirnukangas)
Hauklamminvuori on Repoveden kallioiden täyttämän maiseman korkein kohta. Täältä aukeaa komea erämainen näky jyrkänteen alla olevalle suolammelle. Repoveden metsälammilla elää erämaalintuna tunnettu kaakkuri, joita pesii täällä toistakymmentä paria.
Kaakkuri kaipaa pesintäänsä rauhaa toukokuusta pitkälle kesään, joten otathan tämän huomioon Repovedellä liikkuessasi: lintuja on paras tarkkailla vain ja ainoastaan maalta käsin. Kaakkurien keväinen soidin on äänekäs tapahtuma, joka kaikuu kallioseinämältä toiselle yli heräävän luonnon. Kaakkureiden ohella Repoveden lammilla voi tavata pesimäpuuhissa esimerkiksi huomiota herättävän valkoisen laulujoutsenen.
Repoveden jylhillä kalliorinteillä elää kunnioitusta herättävä huuhkaja. Tämän Euroopan suurimman pöllön siipien kärkiväli voi olla jopa 170 senttiä. Sitä on ennen pidetty onnettomuutta enteilevänä lintuna, minkä vuoksi huuhkajia on menneinä vuosina metsästetty ja vainottu armotta. Nykyään lintu on rauhoitettu ja huuhkajan huhuilua voi kuulla yön hämärtyessä Repoveden ylle.
Hauklammenvuoren päältä voit löytää myös vanhan puisen kolmiomittaustornin jäänteet. Kolmiomittaustorneja on ennen käytetty apuna karttoja laadittaessa ja se on ollut perustana edelleenkin paikoin käytössä olevalle koordinaatistojärjestelmälle.
Opi lisää kaakkurin elämästä osoitteessa http://www.luontoon.fi/repovesi/luonto/kaakkuri.